Teemaleikkeiden työstäminen Aikajanalla

Trimmaamisen ja siirtymien lisäämisen suhteen teemaleikkeet vastaavat tavallisia videoleikkeitä.

Teemaleikkeen trimmaus

Vaikka sekä teemaleikkeitä että videoleikkeitä trimmataan Aikajanalla samalla tavalla, lopputulos riippuu leikkeen laadusta.

Jos teema on kokonaan animoitu (esimerkiksi hienot rullatekstit), animaatio pyörii loppuun leikkeen pituuden määräämällä nopeudella. Leikkeen lyhentäminen saa animaation pyörimään nopeammin, mutta ei poista siitä osia.

Videota sisältäviä leikkeitä voi sen sijaan trimmata tavalliseen tapaan. Monissa teemoissa on vaihtelevan pituinen video alileikkeenä. Tällaista leikettä voi pidentää niin pitkäksi kuin alileike mahdollistaa. Jos alileike on pysäytyskuva, leikettä voi periaatteessa pidentää loputtomiin.

Siirtymät ja tehosteet

Siirtymiä voi käyttää teemaleikkeiden alussa ja lopussa samaan tapaan kuin muidenkin leikkeiden alussa ja lopussa.

Myös video- ja äänitehosteita voi lisätä leikkeisiin tavalliseen tapaan. Tehosteet pätevät leikkeen koko sisältöön. Muutamia harvoja tehosteita (esim. nopeus-tehostetta) ei voi lisätä teemaleikkeisiin.

Teemaleikkeiden työstäminen Aikajanalla